lauantai 29. lokakuuta 2016

Perussuomalaisille puoluejohtoa etsimässä

Perussuomalaisten puolueelle johtajia?



Lännenmedia avas 29.10-16 pelin ja kyseli PS.n puolueessa toimijolta mielipidettä kuka valitaan ja mihin tehtävään.





Puoluejohtajaks Timo Soini

Kyselyyn vastasi 77 perussuomalaisten piirihallitusten jäsentä, 86 paikallisosaston tai jonkin muun puolueen alaisen järjestön puheenjohtajaa, 11 kansanedustajaa sekä 33 jossain muussa tehtävässä toimivaa perussuomalaista. Soini oli kyselyssä kuitenkin suosituin ehdokas tulevaksi puheenjohtajaksi 48 prosentin kannatuksellaan. Seuraavaksi suosituin oli Sampo Terho, joka sai 16,5 prosentin suosion.

Minun kriteerit valintaan (sätkynuken narujen käyttäjäks)

(.) Ensinnäkin pitää olla tiedossa kuka lähteee ehdolle 
(.) Osaako puolueenjohtajalta vaadittavan tehtävän
(.) Onko yhteistyö muiden puolueiden kans kunnossa
(.) Maan talousasiat ymmärryksessä
(.) Maailmalla liikkumisen taidot kunnossa

Kovat vaatimukset 

Sillä tehtäväkin on vaativa ja mahdollisimman monipuolinen
Perussuomalaisten puoluejohtaja mahdollisesti on joko Pääministeri, Valtionvaraministeri tai Ulkoministeri, siihen on joka tapauksessa puoluejohtajaks pyrkivän varauduttava.
Jopa oppositiossa olevana on hallittava koko kirjo, sillä aina mahdollisuus hallituksen kaatumiseen on otettava huomioon sekä kohti uusia vaaleja mentäessä on narut pysyttävä tiukasti hallinnassa ja hyppysissä.

Sitten vasta tulee eteen vaatimuksissa linjat

Kuten EU&euro-politiikka, maahanmuutto, kotimaan asiat ja kaikki muu.
Sillä puolue tekee ohjelmat ja niiden takana seisoo sitten niin puoluejohto, kansanedustajat, kunnallisvaikuttajat, työmyyrät sekä rivijäsenet.







keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Punavihreä kupla räjähti


Ääri-lehdistö sai mitä tilasi

Aseet oli ladattuina valmiiksi tietäen että jonain päivänä se tapahtuu, se ikävin tapahtuma.
Se saa lehdistön kilpailemaan "klikkauksista", joissa ihmiset käy lukemassa mitä röyhkiämpiä kirjoituksia.



Haudalla hyppiminen tuo lukijoita, samalla tuo mainosrahaa nettilehdille




Helsingissä asema-aukiolla järjestetyn Suomen Vastarinnan mielenosoituksen yhteydessä tapahtui yhteenotto mielenosoittajan ja sitä vastaan hyökänneen välillä jossa valitettava tapaturma joka jälkeenpäin osoittautui kuolemaan johtavaks mielenosoitusta vastaan hyökkääjälle.

Medialla aseet valmiina ja syyllinenkin tiedossa


Median sormi oli osoitettu Perussuomalaisia kohti ja kuin yhteishengessä ja yhteislaukauksesta eri lehtien toimittajat päätoimittajia myöten kirjoittaen Suomen Vastarinnan ja Perussuomalaisten yhteyksistä, ottamatta edes selville, että onko niillä yhteyttä, kunhan vain saavat lehdilleen klikkauksia ja rahaa.
Törkeintä yhdistelmää teki Helsingin Sanomat, jota toiset lehdet sen jälkeen apinoitsivat.
Kuten TurunSanomat

Onko tässä kyseessä kosto?

Sillä Suomen Perusta julkaisi Punavihreän kuplan, jossa käytiin mediaväen asenteellisuus ja myös puolueellisuus joka paljastui nimensä mukaan vihreiden ja vasemmistolaisten temmellyskentäks josta on hyvä ampua suomalaisia rasismikortein ja ajaa omaa "meillä on unelma" haavettaan.

Punavihreällä medialla ei ole häpiää


Punainen ja vihreä toimittaja pystyy syyllistämään rasisti/fasistiksi jopa tavallisen perheen äidin tai isän joka ajattelee perhettään lapsineen että pärjäisivät tässä maailmassa..

Ei toimittajan tarvitse ajatella mitä nämä lapset lukee heidän lehdistään, kunhan vain klikkauksia tulee sivuilleen ja sitä myöten rahoitusta.







maanantai 20. kesäkuuta 2016

Peliä vai asioiden hoitoa?

Peliä



"Politiikka"??

:)
"Mitähän sekin oikein on?" Räknäilee jutta äänekkäästi vesisateessa..

Kaveri sai mut miettimään kun fb-seinällään sanoi että se on hänelle sijalla 4.
Millehän sijalle minä sen laittaisin, ehkä sijalle 7-10.

Perustelen pikkasen pintapuolisesti, mikä menee "politiikan" yläpuolelle.

-Koti. Johon kuuluu perhe, tupa ja niiden pärjääminen.
-Työ. Johon kuuluu palkka ja työkaverit.
-Vapaa. Johon kuuluu soffa, mökki, tietokone, kamut ja vaikka Karjalankoski.

Karjalankoski (Veteli)



-Uutistenluku. Maakunta, Suomi, ampumahiihto, köyhyys, maahanmuutto, EU ja euro.

Mutta miten tähän liittyis sitten "politiikka"?


Politiikkahan on kuin shakkia jossa yriteään kaataa ja hajoittaa vastustajat kerta toisensa jälkeen, antamatta toisille armoa,, vai onko??

En tiedä, sillä sanat "politiikka ja poliitikko" on tosi kankean kuuloisia ja kylmiä.

Vastustajan tyrmäys




Mutta taas kun vaihtaa sanan "politiikan-hoito" lauseeseen "yhteiskunnan asioiden hoitoon" tai "yhteisten asioiden hoitoon", muuttuukin tilanne päälaelleen.
Jossa mietitäänkin noita minun omia perusarvoja jotka meni politiikan yläpuolelle tuolla muutama rivi aikaisemmin..

Tais mun arvoasteikolla "politiikka" nousta paljon ylemmäks, sillä sehän kattaakin kaikki nuo.
Oikealla politiikalla ja oikeilla päättäjillä hommat hoituu.
Politikoidaanhan (hoidamme) me jokainen omaa kotitalouttamme.

KOTI USKONTO ISÄNMAA..

Tällasia mietiskelen näin sateisena päivänä omalta soffalta ennen iltavuoroon lähtöä..
:)
jutalta terveisiä kaikille säädyille..

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Selkäänpuukottajat

SUVAKKI ??




Kokoomuslainen vaiko Vasemmistolainen? Ja vastaukset sen mukaisia fb-kaverin seinällä..

Linkki oli Hämeenkaiku-lehteen jossa Jari Lindström toteaa:
"Tällä hetkellä kuntapaikkoja on sovittuna noin 4 000. Arviolta 10 000 henkilöä saa oleskeluluvan, joten kuntapaikkoja tarvitaan yhä lisää."

Onko tuo suvakkiutta,, vai faktan toteamista?
Minun mielestä faktan toteamista, sillä Jarin tehtäviin kuuluu "kotouttaminen" sisäministerin tehtävään kuuluu "kotiuttaminen"..

Pieni ero sanassa on tässä, vain yhden kirjaimmen vaihtaminen, mutta sitäkin suurempi ero itse sanojen tarkoituksissa..

Kyllä jokaisen täydellä järjellä varustetun pitää ymmärtää, että Jari tekee töitään..
Olkoon Jarin oma mielipide sitten mikä hyvänsä tähän maahantunkeutumiseen..

Meillä suurinpiirtein kaikilla on työpaikalla tehtäviä jotka ei ole miellyttäviä, mutta ne vain on jonku tehtävä.

Luvut 4 000 ja tulevat 10 000 olis taatusti pienemmät, jos PS olis ollu suurin puolue eduskunnassa.
Ja meidän tehtävään kuuluu saada se seuraaviin vaaleihin sellaiseks, selkäänpuukottamalla se ei tule onnistumaan..

PS on kokoajan ajanut tiukempaa linjaa maahanmuuton alasajolle.
Juho Eerola kertoikin, että kun Keskustan kans tekivät hallitusohjelmaa vaalein jälkeen,, Sipilä oli siirtänyt neuvotteluissa Perussuomalaiset sivuun ja juuri liian tiukan maahanmuuttolinjauksen vuoks,, noh sen jälkeen perussuomalaiset oli tehneet keveämmän version asiasta ja hallitusneuvottelut jatkui ja siihen mukaan otettiin Kokoomus.
Hallitus syntyi..

No sitten syksyllä alkoi se hallitsematon maahanmuutto ja hallitus joutui miettiä mitä asialle tehän, PS esitti sen alkuperäisen ohjelmansa..
Siitä tulikin sitten hallituksen linja...

Eli tämä juttu meni hyvin läpi, mutta näppärällä oveluudella.
Jäämällä oppositioon ei olis onnistunut,, ja nyt olis ihan toisen näköinen maahanmuutto-ohjelma Suomella..

On helppoa kitistä ja natista, mutta tosiasiat on tunnustettava.
Jari ei ole vasemmistolainen eikä kokoomuslainen,, vaan perussuomalainen..




Toivois, ettei valheita levitetä..
Ja selkäänpuukotus sais loppua..


Selkäänpuukottajalle palkinto


Hyvää kesää vain kaikille.. :)